Käyttäjän Oikein.fi blogi

Heinäkuun blogi

Hyviä uutisia!

Helmikuusta kesäkuuhun ajanjaksolla oikein.fi sivuilla on vierailtu ahkerasti. Olemme saaneet
sähköpostiviestillä kymmeniä kiitoskirjeitä siitä, miten yritys ja asiakas ovat kohdanneet sivustolla.
Kohti parempia kauppoja – se on oikein!

Parin kuukauden aikana olemme saaneet näkyvyyttä myös yhteistoiminta.fi sivustolta. Kiitos tästä
kuuluu erityisesti ministeriön yhteyshenkilöille, jotka pitävät tätä markkinoinnillista talkootyötä
esimerkillisenä toimintana.

Hyviä uutisia!

Oikein.fi sivuilla on tapahtunut viimeisen
kuukauden aikana paljon. Pienyrittäjien määrä on kasvanut jo useisiin
satoihin ja suunta on kasvussa päivittäin! Sivuilla käydään ahkerasti
ja mikä parasta asiakkaat ja yritykset ovat kohdanneet onnistuneesti!
Kohti parempia kauppoja – Se on oikein! Lue lisää

Hyvää joulua ja menestyksellistä uutta vuotta 2010

Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet oikein.fi –palvelulle reipasta aikaa. Marraskuun alussa virallisesti avattu palvelu on saanut hyvän vastaanoton ympäri Suomen maan. Palveluun on tullut viikottain uusia yrittäjiä ja tämä aktiivisuus näin sivuston alkumetreillä on ylittänyt kaikki toiveemme. Talkootöihin on liittynyt jo satoja pienyrittäjiä, hienoa! Kiitos myös tahoille, jotka ovat levittäneet sanomaamme eteenpäin alueellisesti. Näitä konkreettisia viestin viejiä ovat olleet sanomalehti Keskisuomalainen ja Yrittäjälinja –lehti. Lue lisää

Oikein.fi tarina

Oikein.fi sai alkunsa vuonna 2006 , kun tapasimme satoja pienyrittäjiä ja heidän tarinoitaan Suomessa. Kohtasimme värikkäitä yrittäjäpersoonia, heidän tuotteitaan ja palveluita, mitkä olivat saaneet jalansijaa paikallisella tasolla. Osa näistä pienyrittäjistä aina Hangosta Rovaniemelle asti unelmoivat suuremmasta yrityksen näkyvyydestä ja suuremmasta asiakaskunnasta. Tuote oli kunnossa ja palvelu pelasi, ongelmana oli vain se, että Hangon pienyrittäjän toiminnasta ei tiedetty Rovaniemellä. Lue lisää